tiistai 30. syyskuuta 2014

Wake me up when september ends

Viikot kuluu vauhdilla. Huomenna on jo lokakuu. Syksy. Kylmä. Aamuisin saa laittaa jo villakangastakin päälle. Mutta raikkaassa syyssäässä on kiva käydä lenkillä. Löysin toissapäivänä kotinurkilta taas uuden kivan lenkin, jota kävin tänään vielä uudestaan tutkailemassa. Muutama päivä sitten eksyin johonkin military-alueelle, semmonenkin näköjään tässä nurkilla. Piti hilppasta takaisin samaa polkua, ettei kukaan vahingossa ammu mua. :P







Koulussa on ollut lepposaa, välillä vähän tylsempää, välillä mielenkiintoisempaa. Usein tuntuu, ettei siellä paljoa vaadita. Tai sitten on vaan Mikkelissä tottunut rankempaan opiskelurytmiin? Välillä jo kaipais jotain kunnon haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä!

Suurin osa opettajista tartteis jonkunlaisen englannin kielikurssin ennen kuin tulee meille pitämään tunteja. Tänään meille kertoi yksi opettaja opintomatkoistaan Palestiinaan neljä tuntia. Aihe ja reissu olivat varmaan todella kivoja, opettajakin tosi herttainen ja varmasti ois kiva kuunnella jos tanskaa puhuisi... Mutta ei suju englanti ei sitten yhtään. Miten voi pitää meille tuntia jos ei edes tiedä sanaa "danger"? Jos jotain kysyttiin häneltä, niin vastasi hitaasti jotain aiheesta ohimenevää, niin että siihen kului 10 minuuttia.

Ne opettajat, ketkä puhuvat hyvää englantia, puhuvat kaikki samalla tavalla. Tässä kuitenkin parodia tanskankielestä yleensä. Kuulette myös miltä heidän englanti kuulostaa. :) Danish language

Tän päivän pelastus oli se, että mun opettaja Mikkelistä tuli pitämään meille tunteja. Tunnit oli tosi kivoja ja tuntui, että koko luokka tykkäs. Huomenna kanssa suomi-tunteja tiedossa! Kiva myös päästä jollekin puhumaan savvoo. :)

Huomenna mennään opettajan kanssa myös kahville... Ja illalla on tiedossa karaokeilta keskustassa. Mä kyllä pidän suuni visusti kiinni, mutta Noor lupasi laulaa!

dinner






Viime perjantaina meillä taas peruuntui koulupäivä. Ja ystäväni Trine tuli tosiaan käymään. Oli ihanaa päästä juttelemaan pitkästä aikaa. Kokkailtiin tortilloja ja höpöteltiin vaan koko päivä, illalla lähdettiin keskustaan syömään ja muutamalle oluselle. Lauantai-päivä käytettiin shoppailuun.




Goodbye "sugarfree Septemper".
Trine toi tuliaisia!



















Lauantai-illalla menin Olen synttäreille. Luulin, että sillä olisi kylässä vaan äiti perheineen ja äitiä halusinkin nähdä... Mutta paikalla oli myös isä ja isovanhemmat sekä kaksi veljeä. Mutta oli kiva nähdä kaikkia ja vaihdella kuulumisia. Olen äitiin tutustuin, kun oltiin Olen kanssa Turkissa töissä vuonna 2011. Silloin juhlittiin Olen 20-vuotisjuhlia äidin kanssa ja nyt 23-vuotisjuhlia. Olella oli hirveästi koulujuttuja, joten hän ei lähtenyt meidän kanssa ulos lauantaina.







Minä lähdin "team Hollannin" kanssa ulos. Suunnattiin Guld hornene-baariin, jossa pojat ottivat osaa oluen juonti-kilpailuun. Jos juo 10 puolen litran olutta illan aikana saa nimensä kultalaatalla seinälle. Vaikuttaa hauskalta ja on itseasiassa halvempaa kuin sama määrä olutta yksitellen. Ostin kuusi olutta ja maksoin saman verran niistä.

Tom ja Noor



Mieke ja meitsie



Ilta oli todella hauska ja tanssittiin aamuun asti. Vuoronperään tytöt läksivät jonkun matkassa kotiin. Kun viimein läksin kotiin, en saanut taksia ja piti kävellä kotiin 2km. Siinä vaiheessa tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi kun tallustin kotia kohti. ET phone home!


Sunnuntaina pääsin vasta illalla sängystä ylös ja Noor kokkasi mulle ja Hollannin perheelle kurpitsakeittoa. Hyggeligt.

Just ennen ku sormesta lähtee pala

Ostin hupparin torstaina. Kadotin sen samana iltana, enkä oo ollu edes poistunu koko talosta.
Oon kääntäny koko talon ympäri ainakin kolme kertaa ja siivnnu joka paikan...
Mut se on hukassa. wtf?


Nykyään kuuntelen vaan näitä : Nik & Jay

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Sataa sataa ropisee...

Sataa sataa ropisee... Toista päivää jo. Keli näyttää semmoselta kun mun mielestä Suomessa lähes aina. Jännästi tuo sää vaikuttaa mielialaan. Koulupäivän jälkeen tekis mieli vaan kääriytyä peiton alle, poltella kynttilöitä ja tapittaa millon mitäkin sarjaa loppuilta. Breaking Bad on jo katsottu, mut nyt aloitin katsomaan "Orange is the new black"- sarjaa ja so far so good! Eli hyvältä vaikuttaa. Tuntuu, ettei mulla ikinä Suomessa ollut näin paljon aikaa katsella mitään sarjoja tai leffoja. Mut aina kun oon ollu pidemmän aikaa ulkomailla niin iltaisin tuli aina tsiigailtua jotain sarjoja koneelta.

Synttärisankari
Mitään sen ihmeellisempää ei oo tällä viikolla tapahtunu.. Hirveesti oli vapaapäiviä tossa viikonvaihteessa ja ne tuli vietettyä kipeenä, humalassa ja huono-vointisena. :P Noorilla oli lauantaina synttärit ja siivottiin koko kämppä putipuhtaaks, käytiin ostamassa ilmapalloja, vaaleanpunaisia ruusuja sekä laatikko viiniä. Laatikko maksoi vaan 12€, joten se oli selvää säästöä siis! Ainoa virhe viinin juomisessa siiderin sijaan on se, että se on kaksi-kolme kertaa vahvempaa ja sitä tulee tintattua samaa vauhtia.. Mun ilta päättyi lyhyeen kun kävi väsyttämään niin ajoissa. :) Mutta siihen asti kuin muistan, oli tosi mukavaa ja torppa täynnä jengiä!

Tein tipuille kampaukset
Täällä on muuten kaikilla snapchat.
Kellään ei ole whatsappia, mikä Suomessa näyttää olevan buumi. 


Koulussa tehdään projektia projektin perään. Välillä tuntuu, ettei ole oppitunteja ollenkaan, kun tehdään jonkunlaisia ryhmätöitä kokoajan. Mutta toisaalta enoo tottun tämmösiin ongelmalähtöisiin projekteihin, niin ihan jees oppia niistä jotain.

Minä ja Trine Thaimaassa talvella 2010/1011
Viikonloppuna mun opaskaveri Trine tulee meille kylään. Hän asuu Fyn-saarella kaupungissa nimeltä Middelfart. Reps. :) Trine oli mun kämppis, kun asuin Kreetalla vuonna 2010. Hän opetit mulle alkeet tanskankielestä, kun leikittiin yhdessä bamselasten kanssa päivät pitkät. Trine hengaili myös muutaman päivän mun luona reppureissaamassa, kun asuin Khao Lakissa, Thaimaassa. En malta odottaa! :)

Kokkailin yks päivä tämmösiä paprikoita.
Sisällä katkarapu-riisiä ja juustoa, namskis
Stressailin tällä viikolla myös marraskuun asumisesta. Otin yhteyttä jo couch surfingin kautta paikallisiin sohvapaikan tarjoajiin, että olis edes joku paikka. Noor ilmoitti menevänsä Hollannin typyjen luokse asumaan, mutta mä en sinne mahdu. Sitten kirjotin Niclakselle sekä Olelle ja molemmat sanoivat, että voin punkata niiden sohvilla. Huh. Problem solved! :) Olella on muuten synttärit ens viikonloppuna. Kas kun joka viikendille osuu aina jonkun synttärit!



Löysin ihanan lenkkipolun ihan meidän kodin läheltä

Lenkki menee ison tekolammen ympäri






Et knus til dig x 

torstai 18. syyskuuta 2014

Kaktus kurkussa

Päästiin tänään jo 11 aikoihin koulusta, jonka jälkeen alkoikin neljän päivän vapaa. Joojoo, etäpäiviä eli käytännössä vapaata. Ollaan justiinsa ryhmätyön nro neljä kimpussa, jonka tekemiseen on annettu aivan liikaa aikaa. Tein sen eilen koulun jälkeen. Tää opiskelu on pelkkää ryhmätyötä ja vapaapäiviä! Ainakin välillä tuntuu siltä. Eli tosi iisiä siis. Ei kyllä tarttis valittaa. Ehkä tämmönen helpompi pätkä on ihan jees viime kevään pusertamisen jälkeen.

Yks päivä piti ajatuksen voimalla
nostaa näytöllä olevaa palloa ilmaan
(Eka siinä luki no signal??!!)

Tänään oli tähänastisen viisviikkosen pätkän paras oppitunti. Käsiteltiin aihetta innovation ja creativity. Luennoitsija oli aivan huippu, silmäämiellyttävä kolmekymppinen mies. Mutta parasta luennossa oli se, että hän osas puhua kunnon englantia ja tiesi mistä puhui. Ei lukenu pelkästään dioissa olevaa tekstiä.

Mut tosiaan tänään alkoi monen päivän vapaaputki ja arvatkaa kuka on kipeenä. Aamulla kun heräsin, niin tuntui siltä et joku oli tunkenu kaktuksen kurkkuun ja lyönyt nyrkillä oikeaan poskeen. Mutta vaan oikea puoli on jumissa, oonko toispuoleinen vai mitähä? Tuntuu vähän siltä, että poskiontelontulehdus olis tuloillaan, mutta tiedä sitte. Eilen illalla ja toissailtana oli sillai ärsyttävästi lämpöä, vähän päälle 37. Tulis nyt kunnon tauti ja kerralla ohi eikä tämmöstä kitkuttelua.

Ei oo kivaa olla kipeenä

Aamulla olin varma et tänään on jo parempi päivä ja puin päälle treenikamat, että voisin mennä koulusta suoraan Fittnes worldiin... Mutta ihmeellistä väristyskohtauksia tuli koulussa niin päätin sitten tulla suoraan kotio. Kattomaan Breaking badia ja nukkumaan.

Mietin jo, voisko kipeys johtua meidän kosteesta homekämpästä. Tää ei varmaan mitenkään voi olla terveellistä, onneks ei tartte kauaa täällä asustella. Josta tulikin mieleeni, että kämpän oikea vuokralainen ilmoitti meille tuossa vähän aikaa sitten tulevansa jo Marraskuun alulla takaisin vaihdostaan Englannista. Tyttö ei siis tiennyt, että tarvittais kämppää Marraskuun puoleen väliin asti. Jossain vaiheessa on tiedonkulku siis kusenu.

Nyt koitetaan metsästää asuntoa muutamaksi viikoksi. Onneks muutamat frendit on jo sanonu, et niiden sohvalla voi punkata jos ei muuta. Eiköhän asiat järkkäänny.

Lauantaina juhlitaan Norpan synttäreitä, toivottavasti olisin täysissä voimissani silloin!

Suolapurkki hajoaa kohta käsiin ja
suolasta voi melkein tehdä lumipalloja




Noor kokkas mulle eilen

Looking good, for sick days!







maanantai 15. syyskuuta 2014

Viikonloppu Köpiksessä



Keskiviikkona mentiin kattomaan sitä air guitar-kilpailua Student houselle. Oli kyllä aikaa hauskaa katella, kun jengi esiinty siellä lavalla. MUTTA 90% niistä biiseistä oli ihan hirveetä musaa. Ja aivan liian kovaa. Jotain slayeriä tai vastaavaa. Pitkätukkaset pojat heilutti lettiään lavalla ja kirkui mikrofoniin. Toiset liehuletit reivas siinä lavan edessä.


Lounas pihalla auringonpaisteessa

Me saatiin huikee idea, että mentäis esittämään Safri Duon Bongo song. Sillai, et puolet meistä esittäis rumpuja takamuksellaan ja toiset rummuttais. Ois ollu hauskaa varmasti. Mut yks typy alkoi hannaileen. Ei sitte menty... Noh, ehkä parmepi niin. :)

Aamupalalla
Toiset tsibukat lähti vielä baarikadulle, mutta ite läksin kotio. Aamulla kuitenki taas kasilta koulua ja esitelmä taas. Oonkohan tullu tosiaan vanhaks?

Torstaina kävin mun opaskaverin Malenen kanssa tsufeella. Tosiaan näkeminen siirtyi päivällä, mutta eipä siinä mittään. Olipa ihana vaihtaa kuulumisia vuosien ajalta ja vaihdella reissujuttuja. Se on niin erilaista jonkun kanssa, joka on kokenut saman.

Perjantaina Norjan tytöt järkkäs kotonaan Sangria- ja omenapiirakkaillan. Oli oikein herkkua! Kiva oli taas yhdessä viettää iltaa ja pelailla yhtä seurapeliä. Meillon hyvä tiimi täällä! Taas toiset läks baariin ja minä kotio, mut lauantaiaamuna tarttikin jo herätä 06 ja lähteä kohti Köpistä.











Onneks ei tarttenu yksin matkata vaan mulla oli seurana opaskaverini Niclas, joka ihanan freesinä kahden tunnin yöunien jälkeen piti mulle kiltisti seuraa koko matkan. Oli kuulemma eiliset synttärit vähän venähtänyt, Viisi ja puoli tuntia kesti reissu! Pari tuntia Århusiin, reilu tunti laivalla ja sit vielä about kaks tuntia Köpikseen. Mut oli ihan siistiä nähdä vähän Tanskan lättänää landscapea. :)





Köpiksessä Tiia oli mua jo vastassa ja muutaman bissen sekä kaupan kautta mentiin junalla niille. Siellä kokkailtiin lehtikaalisipsejä ja perunapitsaa (Olen reseptillä). Rakastuin niihin sipseihin! Kannattaa kokeilla!

Laitoin Tiian tukan :)

Tiia ja meitsi
Etkoiltiin muutaman viinipullon turvin ja lähdettiin kohti opasbileitä, jotka oli järkätty jossain tosi kaukana. Ja vettä satoi välillä oikein kaatamalla... Huonoa tuuria. Odotukset oli kovat näitä bileitä kohtaan. Sinne oli ilmottautun joku lähemmäs 200 ihmistä, joista tosiaan tunsin jonkun 40. Mut reilusti vähemmän jengiä oli. Jotenkin tuntui tosi sekavalta nähdä parhaita kavereita vuosien takaa, yhtäkkiä samassa paikassa.. Tanssin hiki hatussa koko illan Ermelindan ja Tiian kanssa. Oli kyllä huippu ilta, mutta kummasti kävi väsyttämään jo aikaisin... Mutta toisaalta jos aloittaa aikaisin niin kait sitä väsähtääkin aikasemmin, logic. :)













Tiia ja Andreas sanoi, et voisin jäädä viel bailaamaan jos haluan.. Ja tulisin sitte myöhemmin perässä. Onneks menin kuitenkin niiden messissä, koska en olis ikinä löytäny niille muuten! Eka bussilla johonkin, sitte taksilla joku pätkä ja sitte metrolla/junalla, jota kerran vaihdettiinkin... Jotenkin noin se meni. Helppoa ku heinänteko siis!

Kananmunan valkuaista - protskujauhoo,
kaurahiutaleita, banaania,maitoa







Aamulla Tiia leikki taas kokkia ja teki meille huikeen protsku-aamupalan! Nam nam :) Kyllähän noilla eväillä jaksoi lähteä tamppaileen ympäri Köpistä. 







Mentiin ekana Christianiin käymään. Se on semmonen vapaakaupungiksi julistautunut alue Köpiksen sisällä. Siellä asuu hippejä ja kaikki polttelee pilveä. Sitä myydään siellä myös. Oli aika jännä paikka. Vähän pelottavakin, sotkuisen ja tuhruisen näköinen mesta.. Talonvaltaajat ja hipit oli ottanu alueen haltuunsa vuonna 1971, jonka jälkeen sinne on rakentunut hippikommuuni. 

Christianista olis voinu ostaa myös osan itselleen sijoittamalla osakkeisiin. Ois voinu uhrata vaikka 10 kruunua siihen niin vois sanoa, että omistaa siitä osan :)




Sieltä jatkettiin ihanalle satama-alueelle, jota pitkin käveltiin pienelle merenneidolle asti. Kyllä jaloissa tuntui, kun viimein pääsi istumaan. Köpis on kyllä hieno paikka, tarttee mennä uudestaan vähän skarpinpana! Puhuttiin Tiian kanssa siitä, jos menisin sinne Halloweenina, kun Norpan veli tulee ja lupasin jokatapauksessa olla pois kotoa. Köpiksessä on tivoli, jossa kuulemma on Halloweenina horror-talo... Pelottaa jo ajatuskin siitä, mutta olishan se hienoa käydä siellä. :)

Piikkilanka apäiväkodin ympärillä! Turvallinen vaikutelma tuli heti :D

Maalarinteipistä tehty





Happy wall, luukkuja availemalla sai kirjoitettua seinään










Kuningattaren koti




Miun ihanat city-oppaat


Ikkunakuvailua
Kotimatka tuntui tosi pitkältä ja puuduttavalta... Mutta onneks lauttamatkan jälkeen löysin bussista yhden Olen kaverin Christianin, jonka jälkeen loppumatka meni kuin siivillä.

Mutta onneks on tänään vielä vapaapäivä ja huomenna mennään sitten oikeasti taas kouluun.